Olen niitä värkkäillyt kevyesti lapanen per päivä tahtia. Lapasinnostukseni sai alkusa mummilta (<3) saaduista lankalahjotuksista, joiden seassa oli kaksi kerää lankaa, joiden vyötteessä luki niiden huopuvan 40 asteen konepesussa.
Kokeilin uteliaisuuttani, olisiko ne käyttökelpoisia ja löysin googlettamalla nyt jo monesti käyttökelpoiseksi todetun ohjeen. Lapaset pitää muuten neuloa aika karun näköisiksi ja kokoisiksi, mutta konepesussa ne huopuvat mukavasti ja kauniin näköisiksi kutistuen noin 40% alkuperäisestä koosta. Kuvaavaa lapasten koosta ennen huovutusta oli työkaverini kommentti "kudoksä säärystimiä?" - kun viimeistelin lapasparia ennen koneeseen laittoa ;D Kannattaa muistaa laittaa pakastepussin palaset lapasten sisään ennen huovuttamista. Ilman tätä operatsuunia on vaarana, että lapaset huopuvat kiinni!
Erityisen hauskaa oli huomata, kuinka tämä innostus levisi työkavereillenikin. Meillä on töissä tapana neuloa esimerkiksi nuorten seurassa tv:tä katsellessa (tällöin kaikki heidän valitsemat ohjelmat tuntuvat ihan ok:lta, kun ei tarvitse ihan 100% keskittyä sen sisältöön). Puikot heiluvat usein myös työryhmän kehittämispäivillä, osastopalavereissa ja kaikissa muissakin tilaisuuksissa, missä vain kehtaa kaivaa kutimet esille. Asian vierestä voisin vielä mainita ohjaajien kädentaitoinnostuksen levinneen myös nuoriin, jotka ovat kutoneet tuubihuiveja ja virkanneet myssyjä.... Lastensuojelutyössä oheistoiminnalla on usein merkittävä rooli vuorovaikutuksen alkuunpanijana, varsinkin murrosikäisten kanssa, joita kohtaan työssäni päivittäin!
