Sivut

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kirjoneuletreenit

Villasukkien teko ei syystä taikka toisesta ole maistunut mulle tänä syksynä. Olen saanut kuitenkin jotain pientä kivaa aikaiseksi sukkarintamalla. Tällä kertaa treenasin kirjoneuletta, mutta tosin vain sukan varsiosaan. Kantapää tai jalkaterä yhdistettynä kirjoneuleeseen tuntuu vielä liian haastavalta, vaikka tiedän kyllä, että siitä ihan kunnialla selviäisin.

Kuvasin samaan syssyyn myös jo viime talvena valmistuneen sydänsukat. En muista, oliko näistä ollut jo postaus aiemminkin, mutta samapa tuo :)

Ohjeet molempiin löytyy Novitan sukkalehdestä!

Tässäpä kuvia






Huopuvia ajatuksia

Lankamaailman visiitistä on kulunut jo niin hyvä tovi, että jouduin käymään siellä uudestaan hakemassa varastoihini täydennöstä. Järkihän siellä taas lähti ja kotiin tullessani tuumailin kerran jos toisenkin, että mitähän ihmettä lankakaupassa oikein ajattelin, kun olin ostanut lankakeriä jos jonkinmoisia. Yllättäen matkaan ei tarttunut taaskaan muuta kuin Natur Uldin, ah niin ihania, huopuvia lankoja. Pakkohan se oli laittaa puikot sauhuumaan. Tuloksena tumput jos toisetkin ja yhdet huovutetut tossutkin mahtui mukaan...

Mutta entäpä jos kaikki joululahjat ovat jo kutakuinkin neulottuna ja neulon vain jatkuvasti lisää? Mihin ihmeeseen varastoin kaikki tekeleeni? Elämän pieniä probleemia.. Yksi läheinen ystäväni kertoi saaneensa niin ikään hupuvista langoista tekemiään juttujaan myyntiin eräälle kirpputorille. Wau, sanon minä! Ihan huikeeta ja varsin upeeta jo senkin takia, että tämä kyseinen ihminen on todella taitava käsistään! Pitäisiköhän munkin harkita asiaa sitten joskus tulevaisuudessa..?! Ehkä.. tai sitten ei.. Toistaiseksi tämän bloginkin tekeminen julkiseksi tuntuu niin isolta asialta, että olen pitänyt asian visusti itselläni aivan lähintä ystäväpiiriä lukuunottamatta :)

Tässäpä vielä pientä kuvakollaasia viimeisimmistä tekeleistäni. .. ja uutta pukkaa. Olen nimittäin aikeissa aloittaa eko-tiskirättien virkkaamisen bambu-langasta. Tästä lisää myöhemmin :)