Sivut

lauantai 20. joulukuuta 2014

Tilda pupu

Meidän kädentaitokerho, Bertat, kokoontui jälleen eilen. Oli mahtavaa päästä oppimaan jotain aivan uutta ja ihanaa! :)

Ihka ensimmäinen Tilda pupu on viittä vaille valmis. Kasvoista puuttuvat silmät ja nenä ja hameen henkselit pitää ommella vielä paremmin mekkoon kiinni. En malttanut olla kuvaamatta ja täällä julkaisematta, vaikkakin työ on keskeneräinen... ;)




Tiskirätti isoäidinneliöstä

Joulun alla blogin päivitys hiljenee vääjäämättä. Syynä tähän se, etten halua paljastaa kaikkia joululahjaksi tehtyjä juttuja ennen kuin lahjan saajat ovat saaneet omansa. Tunnustan kuitenkin  poteneeni huonoa omaa tuntoa, etten ole saanut aikaiseksi edes kuvata tekeleitäni.

Tänään tein asian suhteen ryhtiliikkeen, kun olen pakotettu olemaan kotona muutaman tunnin ihanan saaristolaisleivän muhiessa uunissa.

Vuosi sitten opin virkkaamaan bambulangasta tiskirättejä, joita olenkin pitkin vuotta virkannut muiden töiden lomassa. Näihin rätteihin kehittelin oman mallin, jossa isoäidinneliö ja tavalliset kiinteät silmukat vuorottelevat.




torstai 30. lokakuuta 2014

Karhusukat miehelle

Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että miehille on vaikea löytää kivoja villasukkamalleja. Facebookin voihan villasukka-ryhmässä leviää aina aika-ajoin sukkamalleja, joita ryhmäläiset innostuvat tehtailemaan. Nämä karhu-sukat ovat bongattu juurikin tuolta ryhmästä ja ne edustivat mulle sitä kivaa miesten sukkamallistoa, joten pakkohan se oli kokeilla väsätä nämä!

Luulempa, että tiedän jo kenen joululahjapakettiin sujautan nämä sukat...








perjantai 24. lokakuuta 2014

Lapaset

Jostain syystä lähes kaikki pikkusiskolleni neulomani jutut ovat olleet aina liian isoja. Näillä spekseillä päätin tällä kertaa yrittää onnistua oikean koon suhteen. Nämä lapaset neuloin muokkaamalla lasten koon aikuiselle sopivammaksi. Eli jos olet sirokätinen aikuinen, on tämän lapasen detaljet varmasti juuri passelit :)

Varressa olen käyttänyt valepalmikkoa. Helposti kivan näköistä ja erilaista joustinneuletta. Pääliosa on broken seed stitch neulosta. Lankana Lankamaailman Janne ja nallen valikoimasta lila jämälankakerä. Puikot 3,5, silmukoita 10/puikko.







torstai 23. lokakuuta 2014

Vauvanpeitto isoäidinneliöistä

Vihdoinkin se on valmis! :)

..ja kuten ajattelinkin, vauvanpeitoksi tämä projekti päättyi. Isoäidinneliöiden virkkaaminen oli melko hidasta puuhaa, enkä jaksanut olla tämän projektin kanssa riittävän pitkäpiimäinen.  Tästä johtuen torkkupeitto päätyi vauvanpeitoksi ja odottaa nyt valmiiden käsitöiden laatikossa uutta omistajaa :D




perjantai 17. lokakuuta 2014

Jämälankasukkia

Mun lankavarastot on niin täynnä, ettei sinne kertakaikkiaan mahdu enää mitään. Tästä syystä olen huhkinut muutamat sukat mitänytsattuulöytymään langoista valmiiksi. Malliksi valikoitui täällä aikaisemminkin esitelty Novitan apina-sukka sekä ensimmäistä kertaa testissä ollut Olgasukka :)



Ps. Olgasukat ovat varsin helppo malli neuloa. Noudatin siinä seuraavaa ohjetta:

  1. Luo silmukoita 14 per puikko. 
  2. Neulo kaksi ensimmäistä kierrosta pelkkää nurjaa, jotta varsi ei lähde rullautumaan. 
  3. Aloita kuvio seuraavan mallin mukaan:
    • *Nosta silmukka neulomatta, neulo seuraava ja nosta neulottu nostetun yli (=ylivetokavennus), 4s oikein, lk (=langankierto puikolle), 2s oikein, lk, 4s oikein, 2 oikein yhteen. Toista koko kierros
    • neulo kaikki silmukat aina oikeaa*
    • Toista *-* niin kauan, kun varsi on haluamasi mittainen

lauantai 4. lokakuuta 2014

Tervetuloa kylmä ja koleus

Niinhän se vaan on, että talvi on taas edessä ja on aika valmistautua kylmään vuodenaikaan. Hurahduksen maailmassa kylmyys otetaan vastaan varauksella ja niskotellen, mutta kuitenkin parhaalla mahdollisella tavalla! Kaivoin nimittäin lankalaatikosta esille huopuvia lankoja ja neuloin pitkästä aikaa lapasia, jotka huovutin tiiviiksi pyykinpesukoneessa. Näistä lapasista ei tuuli käy läpi ja ne lämmittävät viluisemmankin käyttäjän käsiä :)



Ps. Muutamia muitakin juttuja on valmiina, mutta ne jääköön odottamaan kuvaamista valmiiden käsitöiden laatikkoon... :)