Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

DIY ja häät

Kuulun siihen joukkoon, joka pitää esteettisyyttä tärkeänä osana yleistä viihtymistä. Vaikka minulle ei luonnostaan olekaan suotu silmää asioiden yhdistämiselle, olen siltikin asiasta melkolailla kiinnostunut.

Viime kesän morsiamena sain toteuttaa omia ideoitani läjäpäin häiden suunnittelun muodossa. Häät olivat morsiamen (..vähän myös sulhasen) näköiset. Häissämme päävärinä ollut valkoinen toistuu vaaleanpunaisen tehostaen ja raikastaen koristelua. Blogin otsikon taustalla näkyvä karkkibuffetti on yksi häissämme näkynyt osa, jossa mulla oli ajatus ja näpit pelissä.

Näissä käsillätekemisjutuissa toistuu aina sama juttu. Pää pursuaa ideoita, mutta ne on vaikea saada toteutetuksi. Onneksi näissä bileissä oli mun ajatuksia toteuttamassa myös joukko läheisiä, joista jokainen toi oman ideansa kehiin ja lopputulos oli perfect. Kuvista saa vähän osviittaa ja ajatusta siitä mistä puhun...


Harmi, että kuvasta ei näy kertakäyttökameran alla olevia sydämiä. Sydämet olivat ikeasta ostettuja kuvanpidikkeitä, joiden sisään leikkasin värimaailmaan sopivista kuviopapereista sydämen ja tulostin valkoiselle paperille värssykehotuksen "kuvaa sitä taikka tätä, älä käyttämättä jätä"

Kukkakimput pöydissä saivat olla yksinkertaiset

Valkoisen pöytäliinan päälle laitoin valkoista kuitusilkkiä kaitaliinaksi. Kaitaliinan päälle ripoteltiin timantteja ja muutamia suklaasydämiä.



Häidemme isompana teemana toistui siluetit, jotka näkyivät myös hääautomme takalasissa. Siluetit tulostettiin ja leikattiin ääriviivoja pitkin, jonka jälkeen kiinnitettiin decoupage mentelemän avulla isoon sydämeen. Auton takana heiluvat koripallokengät antavat osviittaa hääparin yhteisestä harrastuksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti